BB-talossa uusi jako – He joutuivat slummiin!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon rauhallinen perjantai-iltapäivä keskeytyi hetki sitten kuulutukseen. Isoveli kuulutti asukkaille talon päällikön Sampon tehneen oman valintansa mukaisesti uuden jaon paratiisin ja slummin välillä.

Kuulutuksen jälkeen Sampo tuli päiväkirjahuoneesta ja alkoi sanaakaan sanomatta viemään asukkaita joko paratiisin tai slummin puolelle. Sampo siirsi Justiinan, Tuijan ja Esa A:n slummin puolelle paratiisista. Slummista paratiisiin hän puolestaan siirsi Kätlinin, Danan, ja Samin.

Jaon jälkeen Sampo istahti säkkituoliin silmin nähden harmissaan kohdalleen osuneesta tehtävästä. Muut asukkaat lohduttivat surullista Sampoa sanomalla, että jako oli päällikön tehtävä, joka oli vain pakko tehdä. Asukkaista varsinkin Dana oli äärimmäisen onnellinen päästessään vihdoin Ragnarin kanssa samalle puolelle.

Myös Kätlin ja Sami olivat iloisia saadessaan yhä molemmat olla samalla puolella. Tuija ja Justiina puolestaan harmittelivat ääneen kohtaloaan uusina slummin asukkaina. Päällikön rooli mietitytti talon asukkaita eikä vastuu talon uusjaosta vaikuttanut enää ollenkaan houkuttelevalta tehtävältä.

Paratiisi:

Kätlin

Dana

Sami

Lotta

Sampo

Nino

Ragnar

Slummi:

Justiina

Tuija

Esa A

Esa J

Aso

Minna