BB-Aso uneksi ryhmäseksistä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa Kätlin kertoi tänä aamuna nähneensä yöllä levotonta unta, mutta hän ei ollut ainoa. Myös BB-Aso paljasti likaisia yksityiskohtia viime yönä näkemästään unesta.

Aso kertoi aiheesta kiinnostuneille kanssa-asukkailleen, että hänen eroottisessa unessaan oli ollut mukana myös BB-Esa J. Miehet olivat unessa katsomassa elokuvaa, jossa oli mukana kauniita naisia.

– Mä olin Esan kanssa Jenkeissä. Jotain Amerikan latinoja ne oli ne elokuvan naiset, Aso kertoi innokkaasti.

Unen seuraavassa kohtauksessa Aso oli suihkussa tumman ja alastoman latinonaisen kanssa. Tässä vaiheessa tarina oli jo niin lennokasta, että asukkaat kuuntelivat kertomusta hiirenhiljaa.

– Mä menin vaan sen taakse ja otin sen tisseistä kiinni. Sitten Esa J tuli, ja sekin kosketteli sitä. Se sano vaan, et shhh…, Aso nauroi.

Tarinaa kuunnellut Esa J tyytyi toteamaan, että Ason jutut ovat ”tiukkoja”, kun komedia muuttui yllättäen pornoksi. Samaan aikaan Justiina muisti kertoneensa jo aiemmin aamulla, että oli yöllä kosketellut Asoa tämän kuitenkaan huomaamatta.