Täydellisen naisen rinta pullahti esiin kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta Täydelliset naiset -televisiosarjasta tunnettu Hollywood-kaunotar Eva Longoria on viettänyt viime kuukaudet hiljaiseloa julkisuudesta. Kesän aikana hän oli otsikoissa lähinnä Etelä-Ranskaan suuntautuneen lomansa ja paparazzikuvien merkeissä.

Nyt Eva Longoria poseeraa myös studiokuvissa, kun hän koristaa mustavalkoisissa kuvissa Citizen K -lehden kantta ja sisäsivuja. Eräässä kuvassa supertähti tulee paljastaneeksi hieman liikaa rintaansa, sillä hänellä on yllään ainoastaan mustan asun jakkumainen yläosa ilman paitaa ja rintaliivejä. Katso kuvat tästä.

Mielenkiintoista on lähinnä se, miksi studiokuviin on päästetty mukaan vilautus, sillä normaalisti tämänkaltaiset kuvat jätetään julkaisematta tai intiimit ruumiinosat piilotetaan kuvankäsittelyllä. Tässä tapauksessa lehti lienee halunnut hieman ylimääräistä markkinointia ja siinä myös onnistunut.