BB-Nino: ”Omia töitä ei tarvitse vähään aikaan tehdä”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talosta viime viikolla seksuaalisen ahdistelun takia yllättäen häädetty BB-Nino oli eilen Subin BB-lähetyksen vieraana. Mies kertoi muiden muassa ettei ole ylpeä siitä miten hän joutui jättämään kisan kesken, mutta tekemätöntä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi. Nino kertoi myös avoimesti kiintyneensä Sampoon.

– En ole ikinä kokenut sellaista. Välillämme oli kiintymystä, Sampoa oli helppo lähestyä. En yleensä ole sellainen, että tarrautuisin keneenkään. Tunteitten myrsky siitä tuli, Nino kertoi Subin haastattelussa.

Ninolla ei ole vielä kovin tarkkoja suunnitelmia jatkon varalle. Hän toivoi saavansa esimerkiksi uusia työtarjouksia. Suunnitelmissa oleva uravalinta on varsin tuttu aikaisempien Big Brother -kilpailijoiden kohdalta.

– Jos tätä kautta vaikka saisi jotain juontojuttuja. Omia töitä ei tarvitse varmaan vähään aikaan tehdä. Annetaan pölyn laskeutua, Nino kertoi Subille.