Anna Abreu haastattelu

Haastattelut · Stara.fi

Poptähti Anna Abreu on palkittu urallaan jo kahdella Parhaan naisartistin Emma-pystillä. Nuori lahjakkuus julkaisee lokakuun lopussa jo kolmannen albuminsa, ja levyn nimeksi on annettu varsin ironisesti Just A Pretty Face?

– Olen kannessa hienossa mekossa meikattuna ja laitettuna, mutta sivu sivulta ryhdyn risuutumaan. En striptease-riisuutumaan, vaan minulta alkaa lähteä meikit, vaatteet, ponnarit ja muut. Lopussa avaan hiukset ja olen tosi luonnollinen.

– Siinähän on se kysymysmerkki, ja ihmisten pitäisi kuunnella tämä levy ja sanoa sitten, että olenko vain ”just a pretty face”, joka on tullut Idolsista ja joka on vaan tällainen tyttönen, vai teenkö myös oikeasti hyvää musiikkia, Anna perustelee levynsä nimeä.

Kahden erittäin hyvin menestyneen albumin ja Emma-menestyksen jälkeen kolmannen albumin julkaisu on jännitävä paikka. Nuori tähti odottaa kuitenkin levyn julkaisemista luottavaisin mielin.

– Jännittyneellä, mutta erittäin hyvällä fiiliksellä. Olen erittäin tyytyväinen levyyn ja odottavilla fiiliksillä.

”Mä olen todella epäuskottava pop-artisti

Anna Abreu on itse ollut vahvasti mukana levynsä tekijätiimissä sanoitusten ja sävellysten osalta useimmissa kappaleissa. Suurin vaikutus lopputulokseen hänellä on ollut kappaleissa Impatient, 7 Days 7 Nights ja Liquid. Debyyttialbumin r&b-maailma tiukkeni toiselle NOW-albumille selvästi, ja tuorein tulokaskin päivittää soundia jälleen askeleen tiukempaan suuntaan.

– Se on nyt elektronisempaa ja mun mielestä tanssittavampaa ja rohkeampaa. Mun mielestä on hienoa, että kaikissa biiseissä on sellainen pieni yhdistävä tekijä. Sama tietty soundi on kaikissa messissä. Paitsi ehkä Impatient-kappaleessa, joka on akustisena eri sarjaa. Kaikki biisit ovat kuitenkin ihan omia biisejään ja erilaisia.

Anna nousi syyskuussa otsikoihin, kun Lauri Tähkä sivalsi häntä Rumba-lehden haastattelussa väittäen Annan ihmetelleen miksi kiertää 15 vuotta maakuntia, kun tähdeksi voi nousta yhdessä yössäkin. Staralle Anna kuitenkin kertoi, ettei ole koskaan sanonut moista. Välit Tähkään ovat kuitenkin kunnossa.

– Ensinnäkin se kommentti joka siinä oli, niin mä en ole sitä ikinä sanonut. Se oli vähän inhottava ja leimaavaa, että mä olisin muka jotain tuollaista sanonut joskus. Olen puhunut hänen kanssaan ja kaikki on kunnossa, ei siinä mitään. Mä arvostan todella paljon kaikkia pitkän linjan artisteja.

– En ole itse ikinä jaksanut kiinnittää huomiota siihen kuinka rokki- ja musapiirit arvostavat minua. Mä olen todella epäuskottava pop-artisti ja mä pysyn sellaisena enkä mä halua muuttaa sellaista silleen, että “Nyt mää oon tosi katu-uskottava”.

– Minulla ei ole mitään tarvetta tehdä itsestäni jotain super-katu-uskottavaa. Ei mua oikeesti kiinnosta hirveesti mitä musapiirit tai tämmöiset, niin arvostavatko ne minua artistina. Mä olen pelkkä pop-artisti.

Idols-Anna on historiaa

Anna Abreu arvostaa kovasti realityohjelman kautta saamaansa mahdollisuutta ja korostaa, että nopeasti pinnalle noussut artisti saa tehdä normaalia enemmän töitä pitääkseen paikansa poptaivaalla. Laulajatähti ei kuitenkaan pidä saamastaan Idols-leimasta, vaikka häntä ei enää kovin usein tituleeratakaan Idols-tähdeksi.

– Ei se vaikuta oikein millään tavalla, ellei oteta mukaan sellaista musiikkipiirien arvostusta mua kohtaan. Ehkä se heihin vaikuttaa vähän negatiivisella tavalla. Kuitenkin se yleisö, joka mua kuuntelee, niin ei mua esimerkiksi sanota enää Idols-Annaksi. Enää ei ole sellaisia etuliitteitä. Se oli aika rasittava joskus, mutta sieltähän mä olen tullut, ei siinä mitään, Anna kertoo Staralle.

– Mä olen tosi tyytyväinen, että pääsin tällä tavalla pinnalle ja on tosi kovaa duunia pitää se siellä. Ei se ole helppoa. Kun tulee alalle nopeasti, ei ole kertynyt tarpeeksi pohjatyötä että pysyisi jatkuvasti pinnalla. Nyt pitää tehdä enemmän duunia että pysyy siellä.

Edellisessä Staran haastattelussaan Anna vihjasi, että suunnitelmissa olisi keikkoja myös ulkomailla ja mahdollisesti Annalle kovin rakkaassa Portugalissa. Suunnitelmia ei ole vielä paljastettu, ja Anna oli edelleen kovin vaitonainen suunnitelmiensa suhteen.

– Nooh, en tuosta Portugalista tiedä, mutta katsotaan nyt. En oikein voi tässä mitään ihmeempää sanoa vielä. Ainahan jotain virityksiä joissain asioissa on. Näet sit joskus, Anna kierteli vahvistaen kuitenkin suunnitelmien olemassaolon.

”Don Johnson Big Band otti ison riskin”

Uuden oman albuminsa lisäksi Anna Abreu ehti kiireiltään vierailla myös Don Johnson Big Band -yhtyeen uudella levyllä.

– Se oli ihan mahtavaa. Mä olin tosi fiiliksissä siitä, että pääsin noinkin erilaiseen proggikseen messiin. Ne oli ihan mahtavia tyyppejä ja erittäin kovia esiintyjiä. Olin heidän kanssaan myös esiintymässä Himos Festivaleilla ja Tavastialla, Anna innostuu.

– Musta oli tosi siistiä, että kun tällainen tosi rock-uskottava ja taiteellinen bändi päätti räväyttää kutsumalla Idols-tähti Anna Abreun messiin. Mun mielestä se oli ihan loistava idea. Pointsit niille, etteivät he välittäneet mistä mä olin tullut, vaan et ne miettivät että mihin biisiin mun ääni sopisi ja että uskalsivat tehdä noinkin ison liikkeen ja ottaa riskin.

Parin viime vuoden sisällä Anna on ollut otsikoissa uuden ihmissuhteensa ja sen päättymisen merkeissä. Anna paljasti aikoinaan ensimmäisenä Staralle seurustelevansa kollegansa Panu Larnoksen kanssa. Nyt koko juttu on jo menneen talven lumia, mutta suhteeseen liittynyt mediamylläkkä ei jättänyt kovin hyviä muistoja.

– Siitä tuli niin iso show, niin en kommentoi enää mitään yksityiselämäni asioita. Onneksi oltiin jo päästy kaikesta tavallaan yli silloin kun niitä juttuja alkoi tulemaan. Mä oon jättänyt kaikki noi lehtijutut ihan omaan arvoonsa. Välillä vähän ketuttaa, mutta mä jätän ne omaan arvoonsa. Mä oon nyt edennyt elämässäni eteenpäin ja unohdetaan toi koko homma.

”Mulla on ollut hirveä kaipuu lavalle”

Yksityiselämän puolella viimeaikaiset huhut ovat saattaneet Abreun käsipuoleen jo useampiakin komistuksia, mutta uutena kämppiksenä hänellä on kuitenkin Suomeen kesällä muuttanut naispuolinen lapsuudenystävä. Samalla poptähti on päässyt taas maistamaan normaalielämää.

– Mun kaveri muutti just Portugalista mun luokse. On tosi siistiä päästä parin kuukauden keikkatauolla viettämään normaalielämää, käydä ulkona ja pitää hauskaa ja käydä lomailemassa Portugalissa. Nyt on ollut tosi kovaa duunia promon kanssa, mutta esimerkiksi viikonloput ovat olleet vapaana, ja se on ollut ihan mieletöntä. Kun kaveri muutti tänne, niin olen päässyt viettämään aikaa myös ystävien kanssa.

Nykyinen viihdemaailma on todellista kertakäyttökulttuuria, jossa artistit tulevat ja menevät. Anna Abreu on kuitenkin onnistunut tekemään todella näyttävän uran. Silti aina kannattaa miettiä mitä uran jälkeen on suunnitelmissa.

– En ole oikeastaan ehtinyt miettiä. Halusin psykologiksi, mutta huomasin että siihen duuniin olisi niin pitkä tie, että musta ei olisi siihen enää kun mä haluaisin lopettaa tämän musiikkiuran tai se loppuisi muuten vaan. Kyllä mä menisin varmaan jonnekin media-alalle ja taustajoukkoihin. Jotain sellaista, jossa en itse olisi julkisuudessa. Esimerkiksi kouluttamaan uusia julkkiksia.

Syksy ja tuleva talvi sujuvat uuden levyn ja parinkin kiertueen merkeissä.

– Keikkailen erittäin paljon ja jännittää jo nyt miten ääni kestää laivailmastointia, kun mulla on kahdeksan päivää putkeen ensin laivalla ja sitten menen suoraan muualle keikkailemaan. Tää on ihan mahtavaa. On ollut hirveä ikävä kaikkia ja varmasti tulee paljon tuttuja faneja tapaamaan. Mahtavaa päästä esiintymään, mulla on ollut hirveä kaipuu lavalle, Anna toteaa.

Jocka Träskbäck