Televisiosarja lopetettiin – näyttelijä ahdinkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme pari viikkoa sitten kuinka Ashton Kutcherin tuottama ja Mischa Bartonin tähdittämä The Beautiful Life -televisiosarja hyllytettiin vain kahden esitetyn jakson jälkeen. Katsojamäärissä rajusti flopanneen sarjan tuotanto lopetettiin samalla.

Yhteensä sarjaa ehdittiin kuvata seitsemän jaksoa. Flopin massiivisuudesta kertoo se, että viittä valmista jaksoa ei suostuttu esittämään, vaan tilalla esitetään suositumpana sisältönä Melrose Place -sarjan uusintoja. Nyt osa sarjan tähdistä on joutunut ongelmiin varauduttuaan ainakin puolen vuoden kuvauksiin. Yksi heistä on sarjaa varten New Yorkiin muuttanut Sara Paxton.

– Istuin maskeerauksessa kuten ihan normaalina perjantaina. Olimme kaikki innoissamme, mutta yhtäkkiä saimme puhelun, jonka mukaan tuotantoyhtiö oli keskeyttänyt sarjan tuotannon ja asiasta ilmoitettiin henkilökunnalle. He ilmoittivat, että sarja on lopetettu. Istuin siinä shokissa. En uskonut, että matto vedettiin jalkojemme alta kesken kuvausten, Paxton kertoi Latina-lehdelle.

Näyttelijätär vuokrasi Isosta omenasta asunnon puoleksi vuodeksi ja käytti pienen omaisuuden asuntonsa sisustamiseen. Paxton kertoi lisäksi kuinka sarjan hyllyttämisen jälkeen hänen korvaavat työnsä olisivat tuhansien kilometrien päässä Los Angelesissa, toisella puolella mannerta.

– Kirjaimellisesti pakkasimme koko elämämme Los Angelesissa ja tulimme New Yorkiin. Siihen kului tuhansia dollareita. Meillä kaikilla on kuuden kuukauden määräaikaiset vuokrasopimukset, ja nyt meidän pitää yrittää selviytyä vuokranmaksusta. Olemme pulassa.