BB-Aso talon uudesta inhokista: ”Ei täällä panemalla pärjää”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon slummilaiset ovat tänään saaneet lekotella kaikessa rauhassa talon tehtäväalueella ja punoa juoniaan. Slummilaisten tulee saada paratiisilaiset uskomaan, että he raatavat aamusta iltaan tehtävänsä parissa.

Samalla puheenaiheena on ollut myös BB-Justiina ja tämän tekemiset talossa. Justiinan tähti on muutamassa päivässä laskenut huimasti muiden asukkaiden silmissä. Viime viikolla hän voitti talon päällikkyyden ja siirsi muiden ohella myös Markon slummiin. Tämän jälkeen hän irvaili siitä kuinka Markon on ankea viettää syntymäpäiviään slummin puolella.

Sittemmin useammatkin asukkaat ovat todenneet Justiinan nauttivan siitä kun muilla on vähemmän ja ankeampaa kuin hänellä. Lauantainen seksisessio Samin kanssa oli viimeinen niitti, sillä Kätlinin loukkaaminen oli liikaa muille asukkaille. Osansa sai myös toinen osapuoli BB-Sami.

– Mä sanon suoraan, että mä oon suuttunut Samille. Se teki väärin Kätliniä kohtaan. Sami ei ole Justiinan tyyppinen, BB-Aso aloitti taas aiheesta puhumisen.

– Ei kun siis Justiina ei ole Samin tyyppinen, mutta Sami on Justiinan tyyppinen. Justiina tykkää rokkareista, BB-Dana yritti tarkentaa.

– Justiina oikein haki tätä ja teki myös väärin koska se tiesi alusta asti, että Sami ja Kätlin on ollut yhdessä koko ajan. Ei se ole tärkeintä että saadaan pim**iä joltain kun ollaan noin läheisiä. Nyt Sami ja Kätlin ei oo enää läheisiä, Aso lisäsi.

– Se on myös Samin vika. Ei se p**lun saaminen ole niin tärkeetä. Ei ainakaan mulle. Sami on tehnyt väärin ja Justiina on kans sellainen ketku ja mä oon todellakin suuttunut sille. En mä usko että täällä panemalla s**tana pärjää. Kusi nousi hattuun.

– Kyllä. Se muuttui heti kun siitä tuli päällikkö. Se muuttui kyllä ihan täysin, BB-Marko komppasi.

Talosta eilen häädetty BB-Esa J kertoi jäähyväisviestissään Asolle, että pitää näppinsä erossa Minnasta. Mies paljasti kuitenkin tänään, että juuri Minna olisi hänen kiikarissaan, jos talon naisista pitäisi valita joku.

– Jos mä olisin yhden illan juttujen perään niin lähtisin Minnan perään. Tai Jellun kun se oli täällä. Muilta ei irtoa, Aso totesi.