Robbie Williams oli kuolla yliannostukseen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu poptähti Robbie Williams tekee parhaillaan paluuta musiikkimarkkinoille parin vuoden tauon jälkeen. Taukonsa aikana hän kävi omien sanojensa aikana todella pohjalla, mutta nyt tilanne on jo parempi.

Nyt julki tulleiden tietojen mukaan Robbien aallonpohja oli pahempi kuin aiemmin on luultu. Juhlimista rakastava supertähti paljasti eilen kuinka lähellä kuolemaa hän todellisuudessa kävikään ollessaan koukussa huumaaviin lääkkeisiin.

Brittiläisen The Sun -lehden haastattelussa poptähti kertoi olleensa vain vuorokauden päässä kuolemasta otettuaan hengenvaarallisen lääkesekoituksen. Sekoitukseen kuului muiden muassa Vicodin-kipulääkettä, jonka epäillään edesauttaneen poptähti Michael Jacksonin kuolemaa.

– Otin kaksikymmentä Vicodinia illassa. Olin matkalla tuhoon. Olin 24 tunnin päässä kuolemasta. Sellaisessa tilanteessa sitä ei välitä mistään. Taisin olla todella lähellä kuolemaa, Robbie Williams kertoi.

– Totta puhuen olisin jatkanut sitä. Tulin kuitenkin tilanteeseen, jossa olin niin syvällä riippuvuudessa, että en enää välittänyt elänkö vai kuolenko. Silloin se voi viedä henkesi.

Robbie Wiliams ilmoittautui lopulta vieroitushoitoon 33-vuotispäivänään. Tuolloin hän käytti lähes kaikkia mahdollisia huumaavia aineita, kuten spiidiä, ekstaasia, kokaiinia, heroiinia ja LSD:tä. Kaikeksi onneksi vieroitushoito auttoi ja sittemmin supertähti on pysytellyt erossa huumeista.