BB-Esa A:n haukkuminen muuttui suitsutukseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -talossa slummilaisten nimeämistehtävän onnistumisen sääntörikkomuksellaan kruunannut BB-Esa A sai vielä eilen kovaa kritiikkiä muilta paratiisin asukkailta, ja erityisesti Justiinalta ja Minnalta. Nyt on toinen ääni kellossa.

Paratiisilaiset saivat lopulta tietää, että slummilaiset huijasivat heitä koko tehtävän ajan ja että Esa A:n hyväsydämisyys oli ratkaisevaa tehtävän onnistumisessa. Samalla BB-Justiina ja BB-Minna ryhtyivät aikaisempien haukkujen sijaan kilvan kehumaan miehen toimintaa.

– Sä oot kyl semmonen, et haluut auttaa, Justiina suitsutti Esaa.

– Et tee mitään numeroo itestäs, Minna lisäsi ihaillen.

Mies itse arveli, että slummilaisten huijaus olisi ollut mahdollista huomata, mikäli asukkaat tuntisivat toisensa paremmin. Samalla hän toivoi saavansa taloon sellaisen aktiviteetin, jossa hän itsekin voisi olla oma itsensä.

Eilisten tapahtumien valossa Justiinan tilanne voi olla varsin tukala. Hän on saattanut itsensä monien asukkaiden epäsuosioon ja erityisesti slummilaisten silmissä hän on selkesti talon inhokki. Nimeämistehtävän onnistumisen myötä slummilaiset saavat tänään nimetä asukkaita häätöäänestykseen. Justiina lienee häätöäänestyksessä, ellei hän voita päivän päällikkökilpailua.