BB-Dana kaatokunnossa päiväkirjahuoneessa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa nähtiin pari iltaa sitten jälleen kosteat juhlat, kun paratiisin asukkaat juhlivat Danan syntymäpäiviä. Juhlakalu oli lopulta niin juovuksissa, että häneltä kiellettiin juominen.

Eilen nähdyssä Big Brother Talk Show -ohjelmassa esitettiin pätkä, jossa BB-Dana ja BB-Kätlin olivat tuon illan aikana vierailemassa päiväkirjahuoneessa. Siideriä viimeisillä voimillaan nauttinut Dana oli totaalisessa kaatokunnossa.

– Siis tosi hyvin mulla on ihan… Kun mä… en oo viiteen vuoteen viettänyt synttäreitä. Musta on ihanaa kun täällä on kaikki rakkaan ihmiset mun kanssa, Dana sanoi ja kumartui kuvan ulottumattomiin.

Dana ei ole pysyä edes sohvalla, vaan Kätlin joutuu pitämään hänestä kiinni. Tämän jälkeen virolaisnainen purskahtaa nauruun Dana päästellessä äänekkäästi kaasuja kesken kaiken. Kätlin nauroi tilanteelle niin, ettei saanut edes sanaa suustaan.

– Mä piera… Mä pieraisin. Mä pieraisin, anteeksi, Dana sai sanotuksi oman naurunsa seasta.

Tämän jälkeen vahvasti juopunut synttärisankari komennettiin istumaan sohvalle, että häntä voitasiin pitää paremmin silmällä.