BB-Kätlin taas varkaissa: ”Hitto että mua jännitti”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa slummilaisten salatehtävä sai jatkoa jälleen viime yönä hieman ennen kello kolmea. Paratiisilaiset suuntasivat nukkumaan hieman kolmen jälkeen, ja BB-Esa A jäi odottamaan otollista hetkeä.

Parinkymmenen minuutin jälkeen talossa oli ollut Esan mielestä hiljaista niin pitkään, että slummilaiset kykenivät lähtemään salaa paratiisin puolelle.

– Kätlin ja Dana. Olen kuunnellut tässä parikymmentä minuuttia vain tuhinaa. Nyt voisi olla toiminnan hetki lähellä. Voisimme siirtyä tuohon tiskin taakse, Esa totesi.

Olohuoneeseen päästyään slummilaiset saivat kuitenkin huomata vaaran, sillä BB-Stephania nukkui paita kasvoillaan olohuoneen sohvalla. Siitä huolimatta Kätlin otti riskin ja hiipi ensin paratiisin puolelle ja sitten paratiisin kylpyhuoneeseen. Sieltä hän nappasi mukaansa ilmeisesti shampoopullon korkin, joten saalis ei ollut kovinkaan merkittävä.

– Hitto että mua jännitti. Mä niin ajattelin, että kun joku liikkui siellä. Ja Stephania nukkui sohvalla. Vähän me ollaan oikeesti hyviä. Mä näin vaan korkin ja ajattelin, että kukaan ei kaipaa sitä kun se on niin pieni, Kätlin kertasi tunnelmiaan.