Johanna Tukiainen: ”Miksei kukaan estänyt minua?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen kohujulkkis Johanna Tukiainen oli viime kesänä tiiviisti otsikoissa Lööppijulkkis-debyyttisinglensä ja keikkojensa merkeissä. Vain kolmen esiintymisen jälkeen hän lähti Suomesta ja ilmoitti katuvansa koko projektia ja päättäneensä, ettei tule enää koskaan esittämään kyseistä kappaletta.

Miamissa jo pitkään asustanut Tuksu on työstänyt rapakon takana uutta materiaalia ja äskettäin hän kertoi olevansa valmis esittämään myös suomenkielisen kappaleensa julkisesti. Nyt hän on pohtinut viime kesän tapahtumia Seiskan blogissaan. Hän ihmettelee erityisesti miksi kukaan ei estänyt häntä tekemästä suomenkielistä kappaletta.

– En ole missään vaiheessa väittänyt olevani ammattilaulaja ja Lööppijulkkis-kappaleeni jälkeen lannistuin, enkä edes ajatellut missään tapauksessa tekeväni musiikkia enää, Johanna Tukiainen kirjoitti.

– En voi vieläkään vain oikein ymmärtää, miksi kukaan ihminen ympärilläni käskenyt minua olla tekemattä sitä. Minulle sanottiin, etta se on ainoa mahdollisuus tehdä koko kappale, muuten se jää tekemattä ja uskoin sen olevan humoristinen ja kevyt kiva kesäkappale.

Nyt Tuksun musiikkiura on kuitenkin jatkumassa uudella englanninkielisellä materiaalilla.