Ökyilyn huippu? Oma hotellihuone matkatavaroille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles kiertää parhaillaan aktiivisesti maailmaa kiertueensa merkeissä. Kuala Lumpuriin hän oli liian seksikäs, mutta muualle hänet on toivotettu avosylin tervetulleeksi. Nyt turneen taustoista on tullut esiin mielenkiintoinen seikka.

Beyonce kierrättää nimittäin mukanaan niin paljon matkatavaroita, että hän tarvitsee niille varastoksi kokonaisen oman hotellihuoneen. Aiemmin tällä viikolla Britannian Liverpoolissa keikkaillessaan hän varasi itselleen Manchesterissä sijaitsevasta Lowry-hotellista 2.700 euron presidenttisviitin. Hänen kaksitoista matkalaukkuaan tarvitsivat kuitenkin oman huoneen. Ja vieläpä eri kaupungista.

Keikkapaikan, eli Liverpoolin, Malmaison-hotellin henkilökunta paljasti tähden henkilökunnan varanneen 190 euron huoneen, jonne kuljetettiin keikkapaikalla tarvittavat kaksitoista matkalaukkua. The Sun -lehden haastatteleman lähteen mukaan joukossa oli seitsemän suurta matkalaukkua, kolme käsimatkatavaraa ja kaksi muuta laatikkoa.

Laukkujen sisältönä oli lehden mukaan 14 iltapukua, 25 peruukkia sekä paljon kenkiä ja muiden muassa meikkejä. Beyonce ei ole kuitenkaan edes raskaimmin varustautunut matkaaja, sillä Mariah Carey saapui taannoin Lontooseen peräti kahdenkymmenen matkalaukun kanssa.