BB-Aso kovilla Tuijan takia

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon eilen palannut BB-Tuija on koetellut Ason hermoja. Pirttihirmu-Tuija on paluunsa jälkeen ehtinyt esimerkiksi jahdata Asoa kaulin kädessään. Samalla salatehtävää suorittava Tuija on onnistunut edelleen huijaamaan asukkaita, joista ainoastaan Sampo aavistaa jotain outoa olevan tekeillä.

Tuotantokauden alkuvaiheessa BB-Aso ja BB-Tuija olivat hyvissä väleissä ja kutsuivat toisiaan vieläpä aviopuolisoiksi. Meno jatkui eilen siitä mihin se Tuijan häädön jälkeen jäi. Tällä kertaa Tuija kuitenkin totesi heti kättelyssä Asolle, ettei tämän kannata odottaa mitään lähentymistä parin viikon aikana.

– Mä voin vaikka vannoa, että tän kahden viikon aikana et tuu saamaan multa mitään lämpöä, Tuija totesi.

Välittömästi Aso ajautui leikkimieliseen sanaharkkaan ”entisen vaimonsa” kanssa. Aso ihmetteli kuinka hän oli voinut kestää Tuijaa peräti kuukauden ajan. Tuija puolestaan muisteli aikaisempaa BB-vierailuaan ja kertoi slummin olleen hänelle henkilökohtaisesti rajuin kokemus.

– Kun ei tiennyt pääseekö sieltä koskaan pois muuten kuin jos voittaa sen Päällikkökilpailun. Ja sitten kylmä suihku, Tuija muisteli.

Eilen talosta poistettiin BB-Sami, jonka lähtöä Aso itki yli tunnin ajan vuolaasti. Tänään Aso onkin muistellut ”isoveljeään” Samia useaan otteeseen ja muiden muassa vaatinut tuotantoa palauttamaan miehen taloon. Samin vaihtuminen Tuijaan ottaa siis koville, eikä Tuija ole puolestaan päästänyt Asoa helpolla.