Leighton Meester riisui lehtikuviin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijätär Leighton Meester nousi viime kesänä otsikoihin, kun hänen ja poikaystävänsä kotipornovideo vuoti yllättäen julkisuuteen. Esimerkiksi 24 ja Gossip Girl -televisiosarjoista tunnetuksi tullut kaunotar on tämän ansiosta kiinnostanut kovasti aikuisviihdealan yrityksiä.

Suurin kohu videon ympärillä rauhoittui nopeasti, vaikka siitä tarjottiin amerikkalaislähteiden mukaan yli miljoona dollaria. Tällä kertaa Leighton Meester poseeraa vuorostaan alusvaatteisillaan GQ-lehden seksikkäissä ja varsin provosoivissa kuvissa. Katso kuvat tästä ja tästä.

23-vuotias texasilaissyntyinen Leighton Meester esittää Gossip Girl -televisiosarjassa Blair Waldorfin roolia. Hän teki televisiodebyyttinsä Kova Laki -sarjassa jo vuonna 1999. Sittemmin hän on vieraillut myös monissa muissa sarjoissa, kuten Entourage, 24, Numb3rs, CSI: Miami ja Veronica Mars. Television lisäksi hän on näytellyt kymmenessä elokuvassa. Näyttelemisen lisäksi Leighton on yrittänyt tehdä uraa myös laulajana ja lauluntekijänä. Hänen tänä vuonna julkaistu esikoisalbuminsa on maineikkaan JR Rotemin tuottama.