Hollywood-tähden yhtye saapuu Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä-rokkari Jared Leto saapuu maaliskuussa Suomeen suositun 30 Seconds To Mars -yhtyeensä kanssa. Joulukuussa odotetun kolmannen albuminsa julkaiseva amerikkalaisyhtye esiintyy Helsingin Jäähallissa perjantaina 12. maaliskuuta.

Vuonna 1998 perustetun 30 Seconds To Marsin ensimmäinen, yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2002. Kolme vuotta myöhemmin julkaistu toinen pitkäsoitto A Beautiful Lie oli yhtyeen varsinainen läpimurtoalbumi.

Hitiksi noussut The Kill on valittu useassa yhteydessä yhdeksi parhaimmista musiikkivideoista ja From Yesterday -videon yhtye kävi kuvaamassa Kiinan suljetussa kaupungissa. 30 Seconds To Mars on palkittu esimerkiksi MTV Video Music Awardsissa, MTV European Music Awardsissa sekä Kerrang! Awardsissa.

30 Seconds To Mars julkaisee uuden This Is War -albuminsa Suomessa 8. joulukuuta. Yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat laulajakitaristi Jared Leto, rumpali Shannon Leto ja kitaristi Tomo Milicevic. Edellisen kerran yhtye on esiintynyt Suomessa elokuussa 2008.