Randy Newman saapuu konsertoimaan Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Oscar-palkittu amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä Randy Newman konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 27. huhtikuuta. Newman kuuluu Yhdysvaltojen maineikkaimpiin lauluntekijöihin ja elokuvasäveltäjiin.

Randy Newman tunnetaan sarkastisena lauluntekijänä, jonka ironia piikittelee yhteiskunnallisille epäkohdille. Erityisen julma hän on ollut amerikkalaisille perusarvoille. Toisaalta hänen laulunsa ovat myös kauniita rakkauskertomuksia. Randy Newmanin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa orjakauppiaasta kertova Sail Away, hänen kotikaupunkiaan kuvaava I Love L.A., lyhyistä ihmisistä kertova Short People sekä yhdysvaltalaista ulkopolitiikkaa peilaava Political Science.

Randy Newmanin materiaalia ovat esittäneet muiden muassa Ray Charles, Ringo Starr, Ry Cooder ja Joe Cocker. Hänet tunnetaan myös ansioituneena elokuvasäveltäjänä, jonka musiikkia on kuultu esimerkiksi elokuvissa Ragtime, Kolme amigoa, Toy Story sekä Monsterit Oy, josta hän sai myös Oscar-palkinnon. Lisäksi hänet on palkittu peräti viidellä Grammy-palkinnolla. Newmanin lauluja on kuultu myös monissa tv-sarjoissa aina Peyton Placesta Monk-sarjaan.