The Baseballs kiertää Suomea

Viihdeuutiset · Stara.fi

Saksalainen The Baseballs -yhtye on noussut Suomessakin suureen suosioon tekemällä Rihannan Umbrella-hitistä oman Voc’n’Roll -versionsa. Taannoin kokonaisen levyllisen samanlaista cover-materiaalia julkaissut yhtye saapuu pian Suomeen myös kiertueelle.

The Baseballs kiertää Suomea maaliskuussa 2010, jolloin yhtye esiintyy Tampereella, Seinäjoella ja Helsingissä. Yhtyeen debyyttilevy Strike! sisältää 50-luvun henkeen tehtyjä versioita pop- ja rock-hiteistä. Ensimmäinen single Umbrella on tällä hetkellä Suomen soitetuin kappale.

Muita levyltä löytyviä hittejä ovat muiden muassa Hot’n’Cold, Bleeding Love ja The Look. Bändin suosiosta kertovat esimerkiksi ykkössijat Suomen molemmilla virallisilla listoilla ja latauslistalla. Huomenna torstaina The Baseballs nousee ensimmäistä kertaa lavalle Helsingissä. Liput myytiin loppuun muutamassa minuutissa. Kolmimiehisen The Baseballsin muodostavat laulajat Sam, Digger ja Basti. Keikoilla heidän mukanaan kiertää nelihenkinen taustayhtye.

The Baseballs -yhtye kiertää Suomea seuraavasti:

24.03. Pakkahuone, Tampere
25.03. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
26.03. Tavastia, Helsinki

Uusimmat