Tom Cruisen lapsi pukeutuu kuin vanhempansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäpariskunta Tom Cruisen ja Katie Holmesin Suri-tytär käyttää ikäisekseen varsin aikuismaisia vaatteita ja kenkiä. Tyttö ikuistettiin hiljan Bostonissa hopeanväriset korkokengät jalassaan. Äitinsä kanssa shoppailemassa olleen Surin kenkävalinta oli siis varsin erikoinen kolmevuotiaan lapsen arkikengiksi.

Punaiseen pitkään takkiin ja mustiin legginsseihin sonnustautunut Suri kompasteli sateisen Bostonin kaduilla, sillä tytön korkkarit eivät millään meinanneet pysyä jalassa. Kuvia tilanteesta voi käydä katsomassa tästä.

Näyttelijäpariskunnan jälkikasvun vaatekaapin sisältö on joidenkin arvioiden mukaan jopa 2,2 miljoonan dollarin arvoinen. Tyttö on kantanut päällään muun muassa Armanin, Versacen sekä Burberryn suunnittelemia vaatekappaleita. Katie Holmes kuvaa parhaillaan New Yorkissa The Romantics -nimistä romanttista komediaa. Myös näyttelijättären aviomies Tom Cruise on bongattu New Yorkista lenkkeilemässä henkivartijan pyöräillessä hänen vierellään.