Fanit tyrmistyivät – maailman suosituin keskusteluohjelma loppuu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ympäri maailmaa erittäin suositun amerikkalaisen The Oprah Winfrey Show -keskusteluohjelman ystävät tyrmistyivät tänään, kun ohjelman emäntä ilmoitti ohjelman lopettamisesta. Winfrey pudotti uutispommin, jonka mukaan ohjelma päättyy vuonna 2011.

Miljardeja dollareita ohjelmallaan tahkonnut 55-vuotias suosikkijuontaja on vetänyt ohjelmaansa tuolloin televisioruuduissa neljännesvuosisadan ajan, mikä on huima saavutus millä tahansa mittarilla. Suoran lähetyksen aluksi hän ilmoitti, että jakson aikana hän tulee kertomaan katsojille uutisia. Tämän jälkeen fanit saivatkin todellisen suru-uutisen.

Ilmoitus tuo samalla päätepisteen viime viikkoina liikkuneille sitkeille huhuille, joiden mukaan ohjelma olisi siirtymässä kaapelitelevision puolelle. Oprahin tuotantoyhtiö Harpo Productions Inc. totesi jo eilen, että näin ei tule käymään. Parhaillaan Yhdysvalloissa huhutaan, että Oprah olisi aloittamassa nykyisen show’n päättymisen jälkeen uutta ohjelmaa yhdessä Discovery Communications Inc. -yhtiön kanssa. Myös nykyistä ohjelmaa esittävä CBS on ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa yhteistyötä Winfreyn kanssa. Kysyntää siis riittää.

Oprahin päätös tyrmistytti ohjelman miljoonat fanit ympäri maailmaa. Ohjelman suosiosta kertoo esimerkiksi se, että kauden ensimmäisen jakson kuvauksia kerääntyi Chicagoon juhlistamaan yli 20.000 ihmistä, ja kauden avajaisissa esiintyi Black Eyed Peas -yhtye. Ohjelmassa vierailleet supertähdet ovat paljastaneet lukuisia salaisuuksiaan ja vuonna 2004 kaikki kolmesataa yleisössä ollutta fania saivat lahjaksi uuden auton. Tempaus maksoi Oprahille seitsemän miljoonaa dollaria. Winfreyn omaisuuden arvo on nykyisin noin 2,7 miljardia dollaria.

Uusimmat