Useita loukkaantui teinipopparin keikkakaaoksessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdetaivaalle riittää tulijoita, mutta suurin osa tähteydestä haaveilevista ei koskaan sitä tavoita. Toisin on kuitenkin käynyt uudelle tulokkaalle Justin Bieberille, joka on nyt aiheuttanut hysteriaa ja kaaosta nousematta edes lavalle.

Teinipopparin esiintyminen paikallisessa ostoskeskuksessa New Yorkissa äityi nimittäin tänään todelliseksi kaaokseksi, kun paikalle saapui tuhansia faneja ja meno yltyi liian rajuksi. Paikalle kutsutut poliisit joutuivat nimittäin keskeyttämään tilaisuuden jo ennen keikan alkamista fanien loukkaantumisvaaran takia. Lisäksi tähden levy-yhtiön johtaja pidätettiin.

Viranomaiset kertoivat New York Daily News -julkaisulle, että konserttia seuraamaan saapuneet arviolta 3.000 fania ryhtyivät työntämään ihmismassaa eteenpäin odottaessaan 15-vuotiaan Bieberin esiintymistä. Väkijoukossa syntyi myös tappeluja fanien kesken, ja muutama fani jouduttiin kuljettamaan sairaalaan lievien vammojen takia.

Poliisin mukaan konserttipaikalta pidätettiin Def Jam -levy-yhtiön varajohtaja, joka oli yrittänyt estää konsertin peruuttamisen. Tiistaina My World -esikoisalbuminsa julkaissut poppari itse ei ehtinyt edes nousta lavalle, koska poliisi pyysi häntä poistumaan paikalta.