Twilight-kaunotar: ”Outoa olla osana tätä mediakiihkoa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonien teinityttöjen fanaattisesta suosiosta nauttivien Twilight-elokuvien naispääosaa esittävä Kristen Stewart ihmettelee itsekin elokuvien saamaa jättisuosiota. Viihdelehti Stara tapasi suosikkinäyttelijän New Yorkissa hieman ennen elokuvan ensi-iltaa.

Haastattelussa Kristen ihmetteli itsekin elokuviensa saamaa vastaanottoa ja valtavaa mediajulkisuutta. Samalla hän pahoitteli, että ihmiset saavat hänestä kuvan ainoastaan lehtijuttujen perusteella.

– On todella ihmeellistä, minkälaisen vastaanoton elokuva sai. On outoa olla osana tätä mediakiihkoa ja tietää, että hyvin monet ihmiset muodostavat mielipiteensä minusta mediassa olevien juttujen perusteella. Minun persoonani tuntuu olevan kooste hetkistä, joita en itse edes muista, Kristen kertoo Staralle.

– Asiat ovat tapahtuneet todella nopeasti, ja se on hyvin outoa enkä ole ennen kokenut sellaista. On vain hurjaa olla osana elokuvaa, joka on niin tunnettu. Olen tehnyt tätä todella nuoresta pitäen ja olen ollut mukana muissakin elokuvissa yhtä paljon kuin tässä, mutta kuuluisuus on jotenkin jäänyt taka-alalle ennen tätä elokuvaa.

Lue koko haastattelu tästä.