Rihanna haastattelu

Haastattelut · Stara.fi

Maailman suurimpiin poptähtiin lukeutuva Rihanna, eli Robyn Rihanna Fenty, julkaisi marraskuussa neljännen Rated R -albuminsa. Kulunut vuosi on ollut Rihannalle raskas hänen jouduttuaan ex-poikaystävän pahoipitelemäksi. Viihdelehti Stara tapasi Rihannan New Yorkissa.

21-vuotiaan barbadoslaisen edellinen albumi oli nimeltään Good Girl Gone Bad ja uuden levyn nimeksi piti tulla Such A F****** Lady. Se oli kuitenkin liian rivo levykaupoille, joten nimeksi valittiin Rated R. Laulajan imagoa viedään rajumpaan suuntaan siis levyjen nimien muodossa.

– En tarkoituksella. Rated-R todellakin edustaa minua ja minä edustan monia asioita. Imagoni on hyvin seksikäs ja sellainen minä kai sitten vain olen. En pukeudu tietyllä tavalla miellyttääkseni jotakuta. Oikeastaan se tapa, jolla pukeudun tekee monet ihmiset vihaiseksi. Minä vain haluan pukeutua niin, koska sellainen minä olen, Rihanna kertoo Staralle.

”Olen kasvanut paljon kahdessa vuodessa”

Supertähden imago ja musiikki ovat joka tapauksessa nyt tummempia ja särmikkäämpiä.

– Jokaisen artistin albumit ovat heijastuksia siitä, minkälaisia he ovat sillä hetkellä elämässään. Minun edellinen levyni julkaistiin kun olin 19-vuotias, joten imagoni, ja se viesti, jota haluan välittää, eivät ole nyt, kaksi vuotta myöhemmin, samoja.

– Sanat ja se mitä haluan sanoa ovat nyt erilaisia, koska olen kasvanut paljon kahdessa vuodessa. Joten imagoni muuttuu ja soundini muuttuu, koska mieltymykseni muuttuvat. Olen oppinut paljon musiikista. Soundi kehittyy ja imago on muuttunut, koska olen itse kasvanut.

Levylle heijastuu myös aikaisempaa synkempi Rihanna.

– Toisinaan. Kun tein albumia, minulla oli tietty asenne. Purin tunteitani ja sain kaiken sen ulos. Kaikki, mitä tunsin, kaikki tunteeni – sain ne kaikki studiossa ulos itsestäni ja se on nyt kuultavissa myös albumilla.

Rated R -albumilla on mukana myös 80-luvun soundeja sekä hyvin digitaalisia ja rokahtavia piirteitä, mutta myös lyömäsoittimia, jotka tuovat mieleen tähden karibialaiset juuret.

– Halusin sisällyttää levylleni tuon sekä aksenttini, sillä ajattelin että olisi hauska leikkiä sanoituksilla ja laulunaiheilla sekä yhdistää niihin oma pieni nasaaliääneni. Chase ja Status kehittelivät uutta soundia kanssani ja kaikkien muiden piti vain noudattaa sitä. Halusin, että se kuulostaisi yhteneväiseltä. En halunnut sen olevan hajallaan, Rihanna toteaa.

Rihannan kiinnitti aikanaan DefJam-yhtiölle silloin johtajana toiminut Jay-Z. Nyt mies on kuitenkin jättänyt yhtiön, ja tämä vaikutti osaltaan myös laulajatähden levyn tekemiseen.

– Hyvä kysymys. Kyllä se varmasti muutti. He olivat oikeastaan mukana levyn tekemisessä samalla tavalla. Tottakai siinä oli joitakin poliittisia ongelmia, mutta he halusivat työskennellä kanssani. He eivät oikeastaan välittäneet sopimuksista, vaan he näkevät minut omana pikkutyttönään, joten he olivat mukana prosessissa sen alusta tähän hetkeen asti.

”Melkein pyörryin! Rakastan Slashia!”

Albumilla kuullaan myös monia nimekkäitä vierailijoita, kuten Young Jeezy, Ne-Yo, Will.i.am, Slash ja Justin Timberlake, joista viimeksi mainittu on kirjoittanut levylle myös yhden kappaleen.

– He kaikki tulivat mukaan viime minuuteilla, varsinkin Slash ja Will.i.am. Will.i.am. lähetti minulle joitakin laulujaan, joita hän arveli meidän haluavan ja menimme hänen kotiinsa hänen studiolleen. Aloimme kuunnella heidän musiikkiaan ja sitten kuulimme kappaleen nimeltä Photographs. Se oli oikeastaan tehty The Black Eyed Peas -yhtyeelle, Rihanna paljastaa.

– Olin täysin ällikällä lyöty ja sanoin: ”Will, tämä on minun lauluni, minun tarinani. Tämä laulu kuuluu minulle! Black Eyed Peasin ei pitäisi laulaa tätä laulua!”. Istuimme kolme tuntia vastakkain ja taistelimme kappaleesta, kunnes hän viimein antoi sen minulle. Menimme studiolle ja nauhoitimme sen. Se oli viimeinen kappale, jonka nauhoitimme.

– Työskentelimme jälleen myös Justinin kanssa – hän kirjoitti Cold Case Love -kappaleen – sekä Ne-Yon kanssa, joka kirjoitti Russian Roulette ja Stupid In Love -kappaleet. Keitäs muita? Työskentelimme myös Draken ja Trickyn kanssa. Työskentelimme siis monen sellaisen ihmisen kanssa, joiden kanssa meillä on aiempia suhteita.

Yksi levyn mielenkiintoisimmista vierailijoista on Guns’n’Roses -yhtyeessä aikoinaan musisoinut kitarasankari Slash.

– Hän on rokkitähti! Kappaleen nimi on Rock Star 101, eikä olisi oikein jos Slash ei olisi siinä mukana. Olen aina halunnut tehdä musiikkia Slashin kanssa. Olemme monta kertaa yrittäneet työskennellä yhdessä ja nyt vihdoin se onnistui. LA Reid soitti hänelle yhtenä aamuna kello yhdeksän – se oli itseasiassa se aamu, jolloin lähetimme albumin masteroitavaksi, joten yhteistyön oli tapahduttava silloin tai ei koskaan!

– Hän siis soitti Slashille ja sanoi: ”Sinun täytyy tehdä tämä!”. Slash vain nousi sängystä ja meni suoraan studiolle ja teki sen. Kuuntelin sen ja rakastin sitä. Itseasiassa koko juttu tuli minulle yllätyksenä. LA Reid kertoi minulle tuosta vasta, kun olimme tuon saman päivän iltana syömässä. Hän oli vain että ”arvaa mitä?”. En ollut uskoa sitä. Melkein pyörryin! Rakastan Slashia, Rihanna hehkuttaa.

Olen kuullut, että blondeilla on hauskempaa!

Rihanna on hyvin valokuvauksellinen kaunotar, mikä on viihdelehtien kannalta hyvin tärkeää. Neitokaisen kuvissa on nykyisin mukana 80-luvun särmää, joka on tulosta Ellen Von Unwerthin kanssa työskentelemisestä.

– Työskentelin ensimmäisen kerran Ellenin kanssa, kun kuvasimme valtavaa kansikuvaani Good Girl Gone Bad -albumin tiimoilta Giant Magazinelle. Olin 19-vuotias ja rakastin hänen energiaansa. Pidin todella paljon hänen kanssaan työskentelystä. Hän oli todella hauska. Tunnelma oli aika leikkisä, mikä teki kuvauksista nautittavat ja kuvista tuli todella, todella hyviä.

– Minulla oli mielikuva siitä, mitä haluan kuvien suhteen, joten tein tutkimusta ja hain inspiraatiota lehdistä. Siinä kävi niin, että 90 prosenttia niistä kuvista, joista pidin, oli Ellenin ottamia kuvia. Soitin siis hänelle ja sanoin: ”Haluan tehdä tämän sinun kanssasi. Haluan jotain leikkisää. Haluan ihmisten näkevän persoonallisuutta. En halua, että kuvat ovat jäykkiä tai poseerausta. Se ei ole enää hauskaa. Sellaista näkee joka lehdessä”. Halusin siis, että ihmiset näkisivät silmiini ja sen, kuka olen.

Viime aikoina lehdistössä on ihmetelty Rihannan uutta tapaa peittää toinen silmänsä monissa virallisissa kuvissa. Supertähden mukaan hänen silmänsä ovat kuitenkin kunnossa.

– Se luo vain salaperäisyyttä. Silmät kertovat tarinaa, ja jos näyttää ne molemmat, niin on täysin haavoittuvainen. Voin olla toisinaan haavoittuvainen, mutta toisinaan taas olen hyvin varuillani, ja sitä tuo kansikuva edustaa, Rihanna kertoo Staralle.

Laulajan tyyli on muutenkin vaihdellyt viime aikoina useampaan otteeseen. Taannoin hän yllätti vaalentamalla hiuksensa.

– Halusin tehdä jotain vaaleampaa hiuksieni ja vaatteideni kanssa. Ajattelin siis käyttää enemmän mykkiä värejä, kuten harmaata ja ihonväriä sekä kerman ja valkoisen sävyjä. Edelleen tietysti myös mustaa, mutta ei niin paljoa kuin ennen. Hiukseni ilmiselvästi siis vaalensin ja tein niistä blondit. Olen kuullut, että blondeilla on hauskempaa! Saa nähdä!

Minun pitäisi olla vähähiilihydraattisella dieetillä

Erityisesti hiphop-musiikin ystäväksi tunnustautuva Rihanna tunnetaan nykyisin pääasiassa laulajana, mutta hän itse haluaisi jossain vaiheessa oppia myös muusikoksi.

– Haluan oppia soittamaan kitaraa, mutta tällä hetkellä opettelen rumpujen soittoa. Kitara on seuraavana, mutta kynteni ovat liian pitkät kitaransoittoon. Niin kaikki minulle sanovat. Minun täytyy siis odottaa, kunnes olen valmis luopumaan näistä!

Rihanna antaa Staran lukijoille myös hieman muotivinkkejään, sillä aktiivisesti muotialan tapahtumissa vieraileva ja keikkaleva supertähti on muodostanut jo oman näkemyksensä talven 2009/2010 tyylistään.

– Tänä talvena rakastan ruutukuosia, pitsiä ja silkkiä. Sanoisin, että aina kannattaa pitää seksikkäitä alusvaatteita vaatteiden alla. Vaikka olisikin paljon vaatteita päällä, niin näyttää silti söpöltä, kun ne ottaa pois, Rihanna kertoo.

Edellä mainittu kuulostaa mielenkiintoiselta, kun sitä vertaa Rihannan julkaisujen kansikuviin, sillä niissä hän poseeraa usein puolialastomana. Esimerkiksi Young Jeezyn kanssa tehdyn Hard-singlen kannessa asu on varsin paljastava.

– Oikeastaan minulla on siinä päälläni Alexandre Vauthierin trikooasu. Se nousi hyvin korkealle sivuilta ja siinä oli vähän myös olkatoppausta. Asu oli erittäin matala edestä ja hädin tuskin peitti haaravälini. Mutta ne olivat kyllä tarpeeksi peitossa! Kannesta saa sivunäkymän, joten siitä ei näe, että vartaloni on peitossa. En siis ollut niin alasti!

Myös Wait Your Turn -kappaleesta tehty musiikkivideo herätti taannoin hieman erimielisyyksiä.

– Olen tehnyt seksikkäämpiäkin videoita. Mielestäni Wait Your Turn on yksi helpoimmin lähestyttävimmistä videoistani, jossa kyse on enemmän huppareista, farkuista ja saappaista. Kaikki on enemmän katumuodin tyylistä, päinvastoin kuin Umbrella-videossani, jossa olen alasti hopeanvärisen maalin peitossa.

Uuden levynsä julkaisupäivänä Rihanna esiintyi Yhdysvaltojen suosituimmassa aamuohjelmassa, mutta juuri ennen esiintymistä hänen esiintymisasunsa vetoketju ratkesi ja Rihanna naureskeli olevansa liian lihava.

– Minun pitäisi olla vähähiilihydraattisella dieetillä. Genetiikkani sanoo, ettei minun pitäisi syödä hiilihydraatteja ollenkaan, mutta en ole kurinalainen syöjä, ellei ole jotain isoa tulossa, kuten kuvaukset tai video. Minun on vaikea syödä terveellisesti.

Levyn tiimoilta ensi keväänä kiertueelle aikova Rihanna ei ole Chris Brownin tapauksen jälkeen ryhtynyt seurustelemaan uudelleen. Hän valittelee olevansa monien miesten mielestä vaikeasti lähestyttävä.

– En usko, että pelotan miehiä. Luulen vain, että joskus he eivät tiedä, miten lähestyä minua. He eivät tiedä miten reagoisin, joten he päättävät olla lähestymättä minua ollenkaan.

Talia Soghomonian



The Interview People