Natalie Portman on surkea tanssija

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikonloppuna masentuneen näköisenä Hollywoodin julkkisjuhlissa näyttäytynyt näyttelijätär Natalie Portman on kommentoinut julkisesti tanssitaitojaan. Neitokaisen itsensä mukaan hän on nimittäin surkea tanssija.

Black Swan -elokuvassa ballerinaa esittävä Natalie Portman sai rooliin valmistautuessaan huomata kuinka suuren haasteen hän oli ottanut vastaan. Hän myöntää projektin olleen vaikeampi kuin hän alunperin uskoi, koska hän ei ole pitänyt yllä lapsena oppimiaan tanssitaitoja.

– Minulla on nyt päällä täysi ballerina-vaihde, kun näyttelen ballerinaa elokuvassa Black Swan. Lapsena tanssin 13-vuotiaaksi saakka, joten luulin olevani parempi tanssija kuin nyt olen. Ajattelin, että ”minähän olin lapsena aika hyvä”, mutta sitten menin balettitunnille. En ollut siinä lainkaan hyvä. Olin surkea, joten se on ollut haasteellista, Natalie kertoi Parade.com -julkaisulle.

Portmanilla on samaan aikaan työn alla myös toinen elokuva, Thor, jonka turvatoimet ovat olleet kuitenkin niin tiukat, ettei hän ole omien sanojensa mukaan päässyt vielä kunnolla lukemaan edes elokuvan käsikirjoitusta.