62-vuotias rokkari pidätettiin – hakkasi 20-vuotiaan tyttöystävänsä?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maineikkaan Rolling Stones -rockyhtyeen jäsen Ronnie Wood on tänään pidätetty ja kuljetettu poliisikuulusteluihin. Lehtitietojen mukaan 62-vuotiasta rokkaria epäillään 20-vuotiaan venäläissyntyisen tyttöystävänsä Ekaterina Ivanovan pahoinpitelystä.

Britanniassa asuva on-off -pariskunta oli ajautunut rajuun riitaan, jonka tiimellyksessä Woodin epäillään menneen liian pitkälle. Tyttöystävän mukaan rokkari hyökkäsi nimittäin hänen kimppuunsa. Surreyn alueen viranomaiset ovat vahvistaneet Daily Mail -lehdelle, että 62-vuotias mies pidätettiin epäiltynä kotiväkivallasta ja päästettiin myöhemmin vapaaksi takuita vastaan. Myös rokkarin edustaja on vahvistanut tiedon lehdelle. Asian käsittely jatkuu tammikuussa.

Aiemminkin julkkisparin suhde on ollut myrskyisä, sillä poliisia tarvittiin edellisen kerran syyskuussa. Tuolloin Ivanova uhaksi tappaa itsensä. Hän on entinen tarjoilija, ja parin seurustelun alkaminen aiheutti taannoin suurta kohua suuren ikäeron takia. Ennen kohusuhdetta Wood oli ollut vaimonsa kanssa naimisissa 24 vuoden ajan.