Rocktähti loukkaantui bussionnettomuudessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Weezer-yhtyeen laulaja Rivers Cuomo on loukkaantunut bussionnettomuudessa. CNN-uutiskanavan mukaan hän joutui onnettomuuteen sunnuntaina matkallaan Bostoniin, Massachusettsiin.

Keikkabussi osui New Yorkin osavaltion alueella jäiselle yllättäen jäiselle tieosuudelle, minkä seurauksena kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan. Tämän jälkeen bussi ajautui ulos tieltä. Laulajan lisäksi myös toinen bussin matkustaja loukkaantui.

Loukkaantuneet kiidätettiin onnettomuuspaikalta New Yorkin Amsterdamin kaupungissa sijaitsevaan St. Maryn sairaalaan. Cuomo kärsi alustavien tietojen mukaan ainakin kivusta rintakehän alueella. Keikkabussissa olivat mukana myös hänen vaimonsa ja tyttärensä, mutta he selvisivät onnettomuudesta vammoitta. Weezer-yhtye on parhaillaan kiertueella markkinoimassa uutta Raditude-albumiaan.