Suomalaisten sydämet sulattanut voc’n’roll -yhtye The Baseballs on tänään ylittänyt Suomessa triplaplatinarajan Strike!-debyyttialbumillaan, jota on myyty yli 60.000 kappaletta. Samalla yhtye jatkaa jo kuudetta viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkösenä.
The Baseballsin ensimmäinen singlelohkaisu Umbrella on Suomen virallisen single- ja radiosoittolistan kärkisijalla. Viime sunnuntaina Linnan juhlissa kappaleen tahdissa tanssivat myös Tasavallan presidentti ja pääministeri.
Suomeen The Baseballs saapuu 4. helmikuuta esiintymään Emma-gaalaan, jossa yhtye on myös ehdolla Vuoden ulkomainen artisti -kategoriassa. Maaliskuussa on luvassa loppuunvarattu Suomen kiertue, jonka aikana yhtye keikkailee Helsingissä, Tampereella ja Seinäjoella.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten The Baseballs tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.