Demi Moore harrasti esileikkiä netissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Demi Moore avioitui taannoin itseään huomattavasti nuoremman näyttelijäkomistuksen Ashton Kutcherin kanssa. Nuorekas 47-vuotias on sittemmin innostunut kovasti esimerkiksi nettimaailmasta ja bloggaamisesta.

Demi Moore ja hänen 31-vuotias miehensä ovat nousseet erityisesti Twitter-mikrobloggauksen julkkiksiksi, sillä Ashton oli ensimmäinen, jolla oli palvelussa yli miljoona lukijaa. Sittemmin molemmat ovat kertoneet kuulumisiaan palvelussa ahkerasti kuvien kera. Mukaan on mahtunut myös alastonkuvia.

Nyt Ashton ja Demi ovat hauskuttaneet lukijoitaan harrastamalla esileikkiä Twitterissä julkaisemiensa valokuvien kautta. Ensimmäisessä kuvassa Demi oli kirjoittanut sormeensa ”Petiin?” ja seuraavaksi Ashton julkaisi kuvan, jossa hänen kädessään luki ”Todellakin”. Esileikkiä jatkui vielä parin kuvan verran, ja viimeisessä Ashton nähtiin ryntäämässä makuuhuoneeseen. Katso kuvat tästä.

Ashtonin ja Demin sekä kymmenien muiden julkkistähtien elämää voit nyt seurata reaaliajassa Staran eilen lanseeraaman Jetset Live! -palvelun kautta. Tutustu ilmaiseen palveluun tästä.