Fergie tyrmäävänä julkkisjuhlissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Black Eyed Peas -yhtyeestä tunnetuksi tullut ja sittemmin myös menestyksekästä soolouraa tehnyt Stacy ”Fergie” Ferguson on viime aikoina nähty esiintymässä seksikkäissä alusasuissa muiden muassa Victoria’s Secret -alusvaatemerkin muotinäytöksessä.

Nyt hänellä on ollut kuitenkin hieman enemmän vaatteita yllään, mutta siitä huolimatta asu oli varsin paljastava. Hänet ikuistettiin nimittäin Nine-elokuvan kutsuvierasnäytöksen punaisella matolla mustaan mekkoon pukeutuneena. Asu oli suunniteltu siten, että se korosti erityisesti kantajansa dekolteen aluetta. Katso kuvat tästä.

Viime aikoina Fergie ja hänen aviomiehensä Josh Duhamel ovat olleet otsikoissa myös pettämishuhujen merkeissä. Josh on kiistänyt harrastaneensa seksiä atlantalaisen stripparin kanssa, ja Fergie on puolestaan kertonut pitävänsä myös kahden naisen välistä seksiä pettämisenä. Jatkossa Fergie aikoo pidättäytyä lesbosuhteista.

– Minusta naiset ovat kauniita, ja minulla on ollut hauskaa myös naisten kanssa. En yhtään häpeä sitä. Ongelma on, että rakastan myös miehiä, mutta se että nautin myös naisista ei anna minulle oikeutta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Olen oppinut terapeuttini kanssa käymissä keskusteluissa, että myös suhde naisen kanssa on pettämistä, Fergie kertoi The Advocate -lehden haastattelussa.