Tiger Woodsin pahin pelko toteutui – skandaali maksaa kymmeniä miljoonia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Valtavan suhdeskandaalin keskipisteenä oleva Tiger Woods yrittää edelleen pitää perheensä kasassa, vaikka korttitalo hänen ympärillään on sortunut pahasti. Vielä toissaviikolla hänen kerrottiin tarjonneen vaimolleen 80 miljoonan rahasummaa, mikäli vaimo pysyy yhdessä vielä seitsemän vuoden ajan.

Sopimuksen tarkoituksena oli pitää perhe kasassa ja siten Woodsin sponsorit tyytyväisinä, mutta sittemmin julkisuuteen on tullut vielä kymmenen uutta rakastajatarta sekä hurjia huhuja ryhmäseksistä ja massiivisista orgioista. Ei siis ihme, että hänen varakkuutensa aikaansaaneet sponsorit ovat ottaneet pesäeroa urheilijaan yksi toisensa jälkeen. Tämä tarkoittaa kymmenien miljoonien lovea tähden vuosittaisissa tulossa.

Muiden muassa Gillette ilmoitti jo viime viikolla ”rajoittavansa” Tigerin käyttöä mainonnassaan. Sitä ennen Gatorade ilmoitti lopettavansa Tigerin nimikkojuoman valmistamisen. Tuoreimpana tapauksena myös Accenture ilmoitti sunnuntaina lopettavansa Woodsin kampanjan. Yhtiön mukaan hän ei ole enää oikea henkilö edustamaan yhtiötä, TMZ uutisoi.