Cameron Avatar-elokuvasta: ”Studio rakentaa myyttiä budjetista”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin menestyksekkkäimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuva James Cameron viettää parhaillaan jännittäviä hetkiä, sillä hänen uusin elokuvansa Avatar saa ensi-iltansa perjantaina 18. joulukuuta. Jännittävää on erityisesti se, pääseeko elokuva pinnistämään voitolle.

Spektaakkelia on työstetty viimeisen 12 vuoden ajan ja sen tekeminen on maksanut leffaa jakelevan 20th Century Foxin mukaan 237 miljoonaa dollaria. Cameron ei ole kuitenkaan suostunut vahvistamaan mitään lukua, ja joidenkin väitteiden mukaan Avatar olisi maksanut vähintään 300 miljoonaa dollaria.

– Minusta se ei tarkoita mitään. Rehellisesti sanoen minusta studio on rakentanut myyttiä kustannusten ympärille vain mainostaakseen elokuvaa. Olen nähnyt saman tapahtuvan myös Terminatorille ja Titanicille. Sellainen auttaa muodostamaan elokuvalle ”pakko katsoa” imagon. Itse asiassa näin suuren budjetin elokuvan näkeminen normaalilla lipunhinnalla ei ole hyvä kauppa. Se on vuosikymmenen paras kauppa! James Cameron kommentoi Hollywood Reporterille.

Elokuvan kustannuksia kritisoivien mukaan tuollainen rahamäärä on vaikea saada takaisin lipputuloina, kun animaatioelokuvan pääosissa nähdään ”sinisiä avaruusolijoita”. Kriitikot ovat kuitenkin jo ehtineet ylistää elokuvaa monilla superlatiiveillä.

Avatar on vuoden tai jopa vuosikymmenen paras elokuva. Kahteen sanaan kiteytettynä uskomaton spektaakkeli. Todella harvoin näin suuri ennakkohype onnistutaan lunastamaan näin hyvin. Vastaavaan kokemukseen on edellisen kerran yltänyt Taru Sormusten Herrasta, viihdelehti Stara arvostelee.

Avatar-elokuvalla on vielä pitkä matka kuljettavanaan ennen projektin pääsyä voitolliseksi. Tämä huolimatta siitä, että elokuva saa tällä viikolla ensi-iltansa ympäri maailmaa peräti yli 8.000 elokuvateatterissa, Elokuvayhtiö Regal Entertainmentin toimitusjohtaja Amy Miles veikkasi kuitenkin taannoin, että elokuva tulee tuottamaan yksin Yhdysvalloissa ja Kanadassa 250 miljoonaa dollaria.