Oscar-palkittu elokuvalegenda menehtyi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sveitsiläinen Oscar-palkittu taiteilija, muotoilija ja elokuvalavastaja H.R. Giger on kuollut. Sveitsiläisen SRF-televisiokanavan mukaan mies menehtyi toissapäivänä sairaalavuoteella 73-vuotiaana.

alienvspredator2.jpg

H.R. Giger muistetaan parhaiten Alien-elokuvien nimikkohirviön luomisesta, mikä poiki hänelle Oscar-palkinnon parhaista erikoistehosteista vuonna 1980. Taiteilija loi myös muun muassa elokuvissa Prometheus, Poltergeist 2 ja Species – Peto nähtyjä erikoistehosteita ja lavasteita sekä levykansia yhtyeille, kuten Dead Kennedys, Triptykon ja Emerson, Lake & Palmer.

Suomalaiset pääsivät tutustumaan H.R. Gigerin painajaismaisiin, usein kauhua ja eroottista kuvastoa yhdistelleisiin teoksiin lähietäisyydeltä vuonna 2010. Tuolloin taiteilijan töitä oli esillä Tampereen taidemuseon H.R. Giger: Art – Design – Film -näyttelyssä.