Jättimäinen radioyhtiö konkurssiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuinen taloustaantuma iskee rajusti erityisesti vanhan median saralla. Tuorein konkurssiuutinen tulee Yhdysvalloista, jossa massiivinen NextMedia-radioyhtiö on ajautunut selvitystilaan, eli kansankielellä konkurssiin.

NextMedia Group Inc. haki itsensä konkurssiin omasta tahdostaan saadakseen ennalta sovitut maksujärjestelyt hoidettua. Asia selviää oikeuden asiakirjoista, Yahoo News uutisoi. Samalla järjestelyssä yhtiön omistus siirtyy velkojille.

Velkojilta haetaan lisäksi 20 miljoonan dollarin uutta rahoitusta, jotta toimintaa pystytään jatkamaan käsittelyn aikana. Yhtiö ilmoitti tapahtuneesta verkkosivuillaan ja korosti, että kulissien takaiset tapahtumat eivät tule vaikuttamaan lainkaan yhtiön omistamien radioasemien toimintaan eikä johtamaan irtisanomisiin. Yhtiöllä on Yhdysvalloissa 36 radioasemaa.