Brittany Murphy sai kenkää elokuvaroolistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Aiemmin tällä viikolla sydänkohtaukseen kotonaan menehtynyt näyttelijätär Brittany Murphy menetti jo ennen kuolemaansa merkittävän elokuvaroolin, koska häntä ja hänen aviomiestään pidettiin liian suurena riskinä tuotannolle. Hänet pudotettiin tästä syystä pois The Caller -elokuvan näyttelijäkaartista kesken kuvausten.

Potkuista uutisoitiin amerikkalaismedioissa jo viikkoa ennen traagisia tapahtumia, ja potkujen syyksi väitettiin ”luovat erimielisyydet”. Tähden tiedottaja kiisti kuitenkin tiedot tuolloin jo tuoreeltaan, eivätkä ne levinneet kovin laajalle kansainvälisesti. Nyt asia on noussut uudelleen esiin.

Uutisoinnin mukaan Brittany Murphy ja hänen aviomiehensä Simon Monjack passitettiin ennen aikojaan kotiin elokuvan kuvauspaikalta Puerto Ricosta sen jälkeen kun mies oli ajautunut juovuspäissään tappeluun paikallisten kanssa. Myös Brittanyn kerrotaan olleen vaikea käsitellä kuvauksissa. Murphyn tilalle kiinnitettiin Twilight-leffasta tuttu Rachelle Lefevre. Tämän jälkeen tuottajat varoittivat myös Murphyn seuraavan elokuvan ohjaajaa Michael Z. Gordonia mahdollisista vaikeuksista.

– Monjack ilmeistyi kuvauspaikalle juovuksissa. Tuottajat halusivat päästä hänestä eroon, ja Brittanyt tietenkin puolusti miestään. Hänkin sai lopulta lähteä, Gordon kertoi asian paljastaneelle Hollywood Reporterille.