Paikkatieto tuli suomalaiseen uutispalveluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituin uutisia eri medioista samalle sivustolle keräävä Ampparit.com on käynnistänyt uuden osion, jossa uutisotsikot on viety kartalle. Sovellus toimii Google Maps -palvelun karttapohjalla ja näyttää parhaimmillaan uutiset juuri siellä missä ne ovat tapahtuneet.

Esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla tapahtuva uutinen näkyy kartassa juuri rautatieaseman kohdalla, mikäli uutislähde on lisännyt paikkatiedon uutiseen. Näin palvelun käyttäjille on tuotu mahdollisuus katsoa, mitä omalla paikkakunnalla tai jopa kotikadulla tapahtuu.

– Paikkatiedon ja uutisseurannan yhdistämistä olemme tutkineet jo lähes vuoden. Myös uutisiin pätee se sääntö, että mitä lähempänä ihmistä jokin asia on, sitä todennäköisemmin se on tärkeää ja mielenkiintoista. Uutiskarttamme avulla voi ihminen hahmottaa aivan toisella tavalla tavalla, mitä hänen lähiympäristössään tapahtuu, kertoo Ampparit Oy:n toimitusjohtaja Petteri Hannonen.

– Uutiskartan on mahdollistanut nimenomaan uutislähteiden innostuminen asiasta. Olemme saaneet mukaan jo useamman median ja uskon, että joukko kasvaa palvelun tullessa tutuksi, lisää Hannonen.