Nicolas Cagen vararikko pahenee – nyt vaaditaan 36 miljoonaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosikkinäyttelijä Nicolas Cage on parhaillaan pahassa taloudellisessa ahdingossa, kun hänen vararikkonsa pahenee entisestään. Urallaan kymmeniä miljoonia ansainnut supertähti on nyt menettänyt lähes koko omaisuutensa, ja lisäksi häneltä vaaditaan oikeudessa kymmeniä miljoonia dollareita.

Jupakka alkoi, kun Cagen varainhoitaja teki huonoja sijoituksia sillä seurauksella, että näyttelijä menetti kymmeniä miljoonia. Tilannetta korjatakseen hän joutui ottamaan pankkilainoja, jotka jäivät lopulta maksamatta. Nyt jo useampikin pankki vaatii saamisiaan oikeudessa samaan aikaan kun Nicolas Cage on haastanut varainhoitajansa oikeuteen ja vaatii tältä 20 miljoonan korvauksia. Lisäksi vaimo vaatii Cagelta 13 miljoonaa ja verottaja 6,3 miljoonaa.

Vielä puoli vuotta sitten Cage omisti lukuisia asuntoja ja jopa linnoja ympäri maailmaa, mutta nyt kiinteistöt, veneet ja lentokone on jouduttu myymään pilkkahintaan lainojen maksamiseksi. Tuorein käänne saa tilanteen kuitenkin näyttämään lohduttomalta, sillä uuden oikeusjutun myötä Red Curb investments -yhtiö vaatii näyttelijältä oikeudessa 36,7 miljoonan korvauksia muiden muassa maksamattomasta lainasta, koroista ja asianajokuluista.