Jenni Vartiainen: ”Vuosi meni kuin viuhahdus”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin erittäin hyvin menestyneen esikoislevynsä merkeissä runsaasti otsikoissa ollut laulajatähti Jenni Vartiainen työstää edelleen seuraavaa albumiaan. Äskettäin Jenni kertoi blogissaan, että uusi levy saapunee kauppoihin arviolta maaliskuussa, mutta julkaisupäivää ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon.

Esikoissoolon aikaan Jenniä vietiin kovaa vauhtia, ja lopulta hän poseerasi maailmalla jopa Cosmopolitan-lehden kannessa. Sitten hän päätti vetäytyä julkisuudesta rauhoittuakseen uuden albumin tekemistä varten.

– Kun mä olen hiljaa, olen tosi hiljaa. Kun olin pari vuotta isosti äänessä keikoilla ja mediassa, piti pysähtyä, mennä metsään ja oppia olemaan taas aloillaan. Sitä tein kevään. Haistelin pihkaa ja puhaltelin. Luin, urheilin, pimputin pianoa ja ihmettelin säännöllistä elämänrytmiä, Jenni kirjoitti.

– Jotkut kutsuvat tällaista nahan luomiseksi. Sitä se mulle oli. Piti keksiä mitä seuraavaksi. Kun ilmat lämpenivät, tuntui hyvältä paukkasta mökille tekemään ensimmäisiä lauluja. Siitä alkoi uuden levyn teko. Syksyllä avattiin studion ovet ja sen jälkeen onkin mun elämästä kadonnut ajantaju. Nyt sitten havahduin tähän joulukuuhun. Niin. Joulukuu. Vuosi meni kuin viuhahdus, laulajatähti totesi kuluneesta vuodesta.

Keikoille Jenni Vartiainen aikoo maaliskuussa, ja keikkoja on jo myyty ensi vuoden loppuun saakka.