Ex-tyttöbändiläinen liian sekaisin julkkisten Big Brotheriin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta Atomic Kitten -yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut Kerry Katona on ollut viime aikoina otsikoissa vakavan huumeongelmansa merkeissä. Äskettäin hän kieltäytyi menemästä vieroitushoitoon, koska ei halua päästä kuiville huumeista.

Tilanne ei näytä 28-vuotiaan Katonan kannalta kovin hyvältä, sillä viime kesänä hän jäi kotiinsa asennetun kameran ansiosta kiinni kokaiinin käyttämisestä lastensa läsnäollessa. Huumepidätyksensä jälkeen Kerry Katona uhkasi tehdä itsemurhan.

Nyt hänet olisi haluttu mukaan 3. tammikuuta alkavaan julkkisten Big Brother -ohjelmaan, mutta psykologi oli haastattelun jälkeen eri mieltä asiasta. Kerry Katona oli ohjelman historian ensimmäinen julkkistähti, joka ei ole läpäissyt tarvittavia psykologisia testejä. BB-suunnitelman mentyä mönkään entinen poppari jää myös ilman osallistumisesta maksettava noin 300.000 euron palkkiota.

Ystäväpiirin mukaan narkkaripoppari on huonommassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Huumekohun takia hän menetti taannoin myös miljoonaluokan sopimuksen Iceland-kauppaketjun mainoskasvona. Viime viikolla Katonalle ilmoitettiin, että hänet tullaan häätämään noin kahden miljoonan euron arvoisesta asunnostaan, koska hän ei ole kyennyt maksamaan lainanlyhennyksiään.

Uusimmat