Nicole Coco Austin kuvattiin bikineissä rannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvulla menestystä niittäneen hiphop-tähti Ice T:n vaimona tunnetuksi tullut uhkea vaalea kaunotar Coco, oikealta nimeltään Nicole Austin, on nyt bongattu muodokkaana nauttimassa rantaelämän iloista.

Näyttelijä-tanssija-malli ikuistettiin pienenpienissä värikkäissä bikineissä, joiden yläosaan ei ainakaan tuhlattu ylenpalttisesti kangasta. Mukana rannalla oli myös hänen supertähti-miehensä, joka on musiikkiuransa lisäksi nähty myös valkokankaalla. Katso kuvat tästä.

Taannoin neitokainen poseerasi omalle kameralleen vähissä vaatteissa, minkä jälkeen hän julkaisi kyseiset kuvat Twitter-blogissaan. Coco nähtiin kuvissaan muiden muassa yläosattomissa, istumassa lattialla ja esimerkiksi suutelemassa toisen naisen takamusta. Katso kuvat tästä.

30-vuotias Nicole ”Coco” Austin aloitti 18-vuotiaana uimapukumallina ja on sittemmin osallistunut myös moniin alan kilpailuihin sekä poseerannut tyttökalentereissa ja muiden muassa videoilla. Tuolloin hän voitti myös Miss Ujena -tittelin Meksikossa. Vuonna 2001 Coco työskenteli puolen vuoden ajan Playboy-lehdelle.