Nuori supertähtirakkaus päättyi eroon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin puhutuimpiin nuoriin supertähtiin nykyisin lukeutuvat country-laulaja Taylor Swift ja Twilight-elokuvan näyttelijä Taylor Lautner ovat lehtitietojen eronneet. Nuorta rakkautta kesti muutaman viikon ajan.

Taylorit kuvattiin useita kertoja yhdessä myös yhteisen elokuvansa kuvausten ulkopuolella. Lokakuussa he olivat yhdessä katsomassa esimerkiksi jääkiekko-ottelua Staples Centerissä, Los Angelesissa. Ottelussa olivat vastakkain Los Angeles Kings ja Columbus Blue Jackets. Taylor Swift oli passittanut autonkuljettajansa hakemaan Lautnerin lentokentältä hieman ennen peliä. Lisäksi pelin jälkeen teinipari nähtiin edelleen yhdessä maineikkaan Beverly Hills -hotellin aulassa.

Nyt nuori rakkaus on kuitenkin ilmeisesti päättynyt, sillä Us Weekly -lehden mukaan kolme kuukautta kestänyt suhde on ohi. Swiftin ystäväpiiristä kerrottiin lehdelle, että laulajatähti ei tuntenut kovin suurta vetoa näyttelijään kun pari oli yhdessä. Lautnerin kerrotaan olleen enemmän kiinnostunut Swiftistä kuin toisinpäin, ja nyt he ovat sopineet jatkavansa vain ystävinä.