Spice Girls -tähti Mel C katuu tatuointejaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tyttöyhtye Spice Girls nousi maailmanlaajuiseen tunnettuuteen 1990-luvun puolivälissä. Tuolloin ryhmän rämäpää oli Mel C, oikealta nimeltään Melanie Chisholm. Sporttinen neitokainen hankki myös lukuisia tatuointeja, jotka osaltaan tukivat hänen imagoaan.

Bändin hajoamisen jälkeen Mel C teki jonkin aikaa myös soolouraa, mutta on sittemmin jättänyt musiikin ja siirtynyt teatterin lavalle näyttelijäksi. Melaniella on yhteensä yksitoista tatuointia. Nyt hän on valitellut, että niiden takia hänet tunnistetaan edelleen erityisesti lomalla, kun tatuoinnit ovat vähäisen vaatetuksen takia näkyvillä.

– Kadun hieman niiden ottamista. Erityisesti koska kun olen rannalla, niin toivoisin voivani olla siellä tuntemattomana. Nyt en voi ottaa takkiani pois helteellä, koska ihmiset tunnistavat minut nähdessään tatuointini, Mel C kertoi Sunday Telegraph -lehdelle.