Beyonce jää pitkälle tauolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles on ilmoittanut jäävänsä pitkälle tauolle musiikkibisneksestä sen jälkeen, kun hänen parhaillaan käynnissä oleva maailmankiertueensa päättyy helmikuussa Trinidadiin ja Tobagoon. Tauon pituudeksi supertähti määrittelee ainakin puoli vuotta.

Usein artistit ovat vuorotellen joko studiossa tai kiertueella, mutta tumman kaunottaren tauko eroaa muista siten, että haluaa jättää viihdebisneksen joksikin aikaa kokonaan. Yhdentoista kuukauden maailmankiertue on vaatinut veronsa, ja seuraavaksi Beyonce haluaa keskittyä vain yksityiselämäänsä ja akkujensa lataamiseen.

– Nyt on todellakin tauon aika, sillä minun pitää ladata akkujani. Haluan pitää noin puolen vuoden tauon ennen kuin palaan edes studiolle. Nyt minun pitää elää elämääni ja saada asioista uutta inspiraatiota. Tulen tekemään kaikenlaista. Haluan käydä ravintoloissa, ehkä opiskella jotain, nähdä elokuvia ja Broadwayn esityksiä, Beyonce kertoi USA Today -lehdelle.

– Siitä tulee kuitenkin todella rankkaa, sillä minun on vaikea olla tekemättä albumia tai olematta valokuvauksissa. Minulla on jo nyt paljon melodioita päässäni. Minun pitää siis käskeä itseäni rauhoittumaan.