Jennifer Love Hewitt koristeli alapäänsä

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin ensin lihomisensa ja sitten laihtumisensa merkeissä otsikoissa ollut Hollywood-kaunotar Jennifer Love Hewitt on viime aikoina esitellyt upeaa vartaloaan ahkerasti sekä bikineissä että alusasuissa. Äskettäin hänet nähtiin myös televisiosarjassa stripparina.

Nyt Jennifer on vieraillut suorasukaisen Lopezin vieraana suositussa Lopez Tonight -keskusteluohjelmassa. Haastattelussa JWitt kertoi varsin avoimesti takapuolestaan ja sen aiheuttamasta mediahuomiosta. Lisäksi hän avautui yllättäen myös alapäänsä erikoisesta koristelusta ja siitä kuinka se kimaltelee kuin discopallo. Hollywood-kaunotar tyrmistytti juontajan paljastamalla, että hänen intiimein ruumiinosansa oli koristeltuna myös haastatteluhetkellä. Katso video tästä tai artikkelin alta.

Viime kesänä Hewitt kertoi lehtihaastattelussa katuvansa sitä ettei nakuillut enempää nuorempana, sillä hänellä oli mielestään tuolloin upea vartalo, jota olisi kelvannut esitellä. Sittemmin kaunotar on kuitenkin ottanut vahinkoa takaisin ja poseerannut lähes viikoittain bikineissä ja nyt lisäksi myös televisiossa. Keväällä Jennifer kuvattiin esimerkiksi Havaijilla pelaamassa tennistä mustissa bikineissä ja korkokengissä.