Maailman suurimpien rintojen kuppikoko on nyt 38KKK

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurimpien rintojen kuppikooksi ilmoitetaan nykyisin 38KKK. Kyseessä on brasilialaisen Sheyla Hersheyn rintavarustus, joka pitää sisällään huomattavan määrän silikonia tai vastaavaa keinotekoista täytettä. Varustuksellaan neitokainen on päässyt myös Guinnessin ennätystenkirjaan.

Hersey on varsinainen nähtävyys minne ikinä meneekin. Kadulla vastaantulijat pysähtyvät tuijottamaan ja kaivavat kännykkäkameransa esiin tallentaakseen jättirinnat. Katso kuvat tästä ja video tästä tai artikkelin alta. Videolla neitokainen nähdään ostamassa itselleen bikineitä. Ei liene vaikea arvata, että ihan peruskaupan hyllystä tuskin tätä kuppikokoa löytyy.

30-vuotias brasilialainen Sheyla Hershey oli vielä teinityttönä varsin normaalivartaloinen tyttö, mutta sittemmin hän ryhtyi työskentelemään pornotähtenä ja silikoni-innostus taisi lähteä hieman käsistä. Aiemmin hänen kuppikokonsa oli 34FFF, mutta sekään ei vielä neitokaiselle riittänyt. Nykyisin hän itse ilmoittaa rintojensa kooksi 38KKK. Tuorein operaatio hänelle tehtiin tammikuussa 2009.