Ville Valo tunnusti rattijuopumuksen: ”Tyhmintä mitä voi tehdä!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimaisen HIM-suosikkiyhtyeen keulahahmo Ville Valo on pysytellyt erossa päihteistä jo pidemmän aikaa, ja nyt hän on voinut jo muistella menneitä. Lehtihaastattelussa Valo paljasti syyllistyneensä rattijuopumukseen Yhdysvalloissa.

Yhtyeen parhaimpana kulta-aikana bändillä oli mahdollisuus osallistua hulppeisiin juhliin vaikka päivittäin, ja tuolloin juhliminen myös maistui ainakin Valolle. Nyt hän on myös myöntänyt, että välillä meni hieman liiankin lujaa.

– Olen ajanut hirveässä jurrissa mönkijällä aamuseitsemältä keskellä Philadelphian hurjaa liikennettä hakemaan röökiä. Ajoin ilman ajokorttia, kypärää ja ylinopeudella, Ville Valo kertoi Suosikille.

Samalla Valo myönsi ettei ollut liikkeellä edes yksin, sillä hänellä oli matkustaja kyydissään. Hän kuitenkin toteaa katuvansa tekoaan ja korosti sen jääneen ainoaksi kerraksi.

HIM julkaisee odotetun seitsemännen studioalbuminsa 10. helmikuuta. Levyn nimi on Screamworks: Love in Theory and Practice ja sen ensimmäinen singlelohkaisu Heartkiller nousi äskettäin Suomessa radiolistan ykköseksi. Edeltävä albumi Venus Doom julkaistiin vuonna 2007 ja se debytoi sijalla 12 Yhdysvaltojen Billboard-albumilistalla. Vuonna 2005 julkaistu Dark Light teki suomalaista musiikkihistoriaa myyden kultaa Pohjois-Amerikassa.