Ville Valo: ”Lapset ovat hirveitä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen lovemetal-yhtye HIM-julkaisee uuden albuminsa 10. helmikuuta. Yhtyeen keulahahmo on ollut levyn merkeissä jälleen esillä myös mediassa.

Äskettäin Ville Valo kertoi lehtihaastattelussa syyllistyneensä rattijuopumukseen Yhdysvalloissa. Soundi-lehden haastattelussa hän totesi olevansa valmis jättämään musiikkiuransa, kun yhtye on ensin takonut tarpeeksi rahaa.

Valo otti lehdessä myös kantaa parisuhteeseen ja perheen perustamiseen. Kumpikaan ei ole hänen mukaansa ajankohtaista, ja Valo kertoi myös suhtautumisestaan lasten hankkimiseen.

– Penskat ovat ihan hirveitä loppupeleissä. Kyllä mä tykkään koirista enemmän, mutta olen niille allerginen, Ville Valo kertoi Soundissa.