Täydellinen nainen vaihtoi kieltä – näyttelee nyt espanjaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta Täydelliset naiset -televisiosarjasta supertähdeksi noussut Eva Longoria teki jo aiemmin debyyttinsä Hollywoodin elokuvamaailmassa. Pian hän tekee myös toisenlaisen ensiesiintymisen valkokankaalla.

Eva Longoria on nimittäin saanut valmiiksi ensimmäisen elokuvansa, jossa pääkielenä on espanja.

– Sain juuri valmiiksi Dias De Gracia -elokuvan kuvaukset Mexico Cityssä, Longoria kertoi Now! -lehdelle.

Äskettäin toinen näyttelijäkaunotar Jessica Alba kertoi opiskelevansa parhaillaan espanjaa, jotta voisi jatkossa näytellä myös latinoelokuvissa. Hän kertoi monien olettavan hänen eksoottisen ulkonäkönsä ansioista, että hän puhuisi espanjaa. Jatkossa Jessica haluaa myös täyttää tällaiset odotukset.

Eva Longoria on ollut aktiivinen myös mainosrintamalla, sillä hän ja miehensä Tony Parker poseeraavat parhaillaan London Fog -vaatemerkin mainoskampanjassa, ja kuvissa Eva nähdään myös yläosattomissa. Viime vuonna Eva sijoittui eniten ansaitsevien naispuolisten televisiotähtien listalla viiden parhaan kärkijoukkoon.