Beyonce juuri heränneenä ilman meikkiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles on parhaillaan kollegansa Alicia Keysin kanssa Brasiliassa, jossa tähtiduo kuvaa musiikkivideota Put It In A Love Song -kappaleeseen. Rio De Janeirossa toteutettavat kuvaukset ovat aiheuttaneet näyttävän mediamylläkän, sillä ne suoritetaan keskellä pahamaineista slummia.

Laulajatähdet asuvat kuitenkin turvallisella alueella, ja Beyonce uskaltautui toissapäivänä aamutuimaan jopa hotellihuoneensa parvekkeelle tervehtimään häntä innokkaasti odottaneita faneja ja paparazzikuvaajia. Neitokainen tuli parvekkeelle ilmeisesti pian herättyään, sillä hän oli yöasussaan, tukka sekaisin ja ilman meikkiä. Katso kuvat tästä.

Muutama päivä aiemmin Beyonce kompuroi konserttinsa aikana lavan edustalle rakennetulla catwalkilla. Vauhdikkaan esityksen tiimellyksessä hänen korkokenkänsä lipesi liukkaalla alustalla ja supertähti pyllähti takamukselleen. Hän jatkoi kuitenkin esiintymistään aivan kuin koko juttu olisi ollut etukäteen suunniteltu.