Kelly Osbournen hämmästyttävä muodonmuutos

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Osbournen julkkisperheen nuorimman tyttären Kelly Osbournen ulkonäkö on muuttunut viime aikoina hurjasti. Rokkarihenkinen tähti on muuttanut tyyliään varsin radikaalisti, sillä aiemmin pulleana tummakutrina tunnettu tähti on nykyisin huomattavasti laihempi ja blondi.

Kelly Osbourne osallistui viime syksynä Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, joka auttoi tähteä timmimpään kuntoon. Tuoreimpien kuvien mukaan Kellyn laihtuminen on jatkunut vielä tanssikisan jälkeenkin. Hieman jopa Paris Hiltonilta nykyisessä hiustyylissään näyttävää tähteä ei meinaa edes tunnistaa tuoreimmista New Yorkin muotiviikoilla otetuista kuvista. Katso kuvat tästä.

Rokkari Ozzy Osbournen tytär on viime vuodet keskittynyt luomaan omaa uraansa. Perheensä reality-sarjan jälkeen hän on tullut tunnetuksi myös laulajana sekä televisiotähtenä. Kellyn viimeisin projekti oli Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kilpailu, jossa hän sijoittui yllättäen kolmanneksi.