MTV:n hittisarja lopetetaan

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

MTV-kanavalla vuodesta 2006 pyörinyt The Hills -realitysarja tulee tiensä päähän. Los Angelesissa asuvien nuorten elämää seurannut sarja on ollut yksi MTV:n historian menestyneimpiä realitysarjoja.

The Hills oli jatkoa MTV:n suositulle Laguna Beach -sarjalle, jonka päätähti Lauren Conrad siirtyi myös The Hills -sarjan keskushenkilöksi. Conrad jätti sarjan viime vuoden kesällä. Muita sarjan keskeisiä hahmoja ovat omaa nimeään kantavan realitysarjan tähdeksi siirtynyt Audrina Patridge sekä leffauraansa aloitteleva Heidi Montag. Parhaillaan sarjaan kuvataan kuudennen kauden jaksoja, joita myös Patridge palaa tähdittämään. Kauden 12 uutta jaksoa jäävät kuitenkin hittisarjan viimeisiksi, People-lehti kertoo.

Sarjan naistähtöset Conrad, Patridge sekä Montag ovat kaikki nousseet ohjelman myötä julkkiksiksi ja luoneet omaa uraansa. Parhaiten heistä on julkisuudessa onnistunut sinnittelemään Heidi Montag, joka hämmensi taannoin massiivisella kauneusleikkausoperaatiollaan. Tähdelle tehtiin peräti kymmenen kauneusleikkausta päivässä. Ristiriitaisen vastaanoton julkisuudessa saaneet leikkaukset muuttivat tähden ulkonäköä radikaalisti – tähden itsensä mielestä parempaan suuntaan.